10.3.2007 (kirjoitettu SINNI voimavarakeskuksen blogiin; julkaistu lyhennettynä päivälehdistössä)
Suomessa on edelleen palkkaero naisten ja miesten välillä. Tämä ero on noin 20 prosentin suuruinen miesten hyväksi. Tästä johtuen naiset saavuttavat edellisvuoden palkan keskimäärin seuraavan vuoden maaliskuun 10. päivä. Naisten työvuoden pituus miehiin verrattuna on näin ollen 15 kuukautta! Palkkaerolla on myös pitkä historia.

WomenIT - Women in Industry and Technology projektissa kampanjoitiin naisten tasa-arvoisen palkan puolesta Naisten Euro -pinssillä
Mistä palkkaerot johtuvat?
Naiset ohittivat miehet koulutustasossa 1980 -luvun aikana. Tämä ei kuitenkaan ole tullut näkyväksi palkkauksessa, vaan 20 % ero on sitkeästi säilynyt Suomessa. Myös naisten uralla etenemisessä on esteitä. Puhutaan lasikatosta, joka vaikeuttaa naisten pääsemistä johtotehtäviin.
Palkkaeron yhtenä selittävänä tekijänä pidetään Suomen työmarkkinoita, jotka ovat voimakkaasti jakautuneet naisten ja miesten aloihin ja ammatteihin. Naisvaltaiset alat ovat tunnetusti matalapalkka-aloja, jopa siinä määrin, että jonkin ammattikunnan "naisistumisen" on todettu pysäyttävän palkkakehityksen. Palkkatason määrittäjäksi on Suomessa asetettu vientiteollisuus, jolloin naisvaltaisia opetus- ja hoitotyötä ei arvosteta, ainakaan palkkauksessa.
Lisäksi yhtenä syynä pidetään naisten lyhyempää työhistoriaa, joka johtuu esim. äitiyslomista. Tämän myötä virheellisesti ajatellaan, että naiset tekisivät vähemmän töitä kuin miehet, kun asia on päinvastoin. Tällöin tulee ottaa huomioon myös palkkatyö ulkopuolisen, kodin ja suvun piirissä tehtävä palkattoman hoiva- ja hoitotyön, joista naiset tekevät leijonaosan. (Tasa-arvobarometri 2004)
Tulopoliittisissa neuvotteluissa on useaan otteeseen keskusteltu ns. naispalkkaeristä, joiden avulla nostettaisiin kerralla naisvaltaisten alojen palkkatasoa. Tähän ratkaisuun ei ole koskaan päädytty. Tämä siitäkin huolimatta, että nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa on otettu tavoitteeksi naisten ja miesten palkkaeron pienentäminen. Varsinainen TUPO-neuvottelu käydään tällä hetkellä ilman naisvaltaisten alojen edustajia. On helppoa "unohtaa" sellaisen ryhmän etujen ajaminen, joita ei ole edes kutsuttu paikalle.
Palkkaeron historiallinen tausta
Paasikiven hallituksen palkkapäätös 19.6.1945
Sotien jälkeisen yhteiskunnan vakauttamisessa oli melkoisia haasteita, sillä Suomi oli vasta aloittamassa toipumisen raskaista sotavuosista. Edessä oli niukkuuden aika, jota suuret sotakorvaukset, tuotantovälineiden ja liikennevälineiden rappeutuminen sekä maatalouden heikot satovuodet vielä rasittivat. Työvoiman ja tuotteiden kova kysyntä, peruselintarvikkeista lähtien nosti palkkoja ja hintoja, jolloin Paasikiven hallitus ryhtyi inflaation rajoittamistoimiin mm. eri toimialoja sitovilla palkkaratkaisuilla. Vaikka tavoitteena oli "kulutuserojen kohtuullistaminen" ja "sosiaalinen oikeudenmukaisuus", ei se ulottunut naisten palkkaan, vaan ohjenuoraksi tuli, että naisten palkka saa olla keskimäärin 60-80% miesten palkoista. Päätös tehtiin ilman mitään pätevää syytä, naisille vain ei saanut maksaa yhtä korkeaa palkkaa kuin miehille! Paasikiven kerrotaan tokaisseen, että "eikö 30 markkaa ole naiselle vähän liikaa!"
Hallituksen palkkapäätös velvoitti myös aloja, joissa naisille ja miehille maksettiin samasta työstä sama palkka. Näin palkkaero sementöitiin suomalaiseen työelämään huolimatta joidenkin ammattiyhdistysten ja kansanedustajien vastustuksesta. (Bergholm 2005)
Tuloerolla on toki pidempikin historia
Ensimmäinen dokumentoitu esitys samanpalkkaisuudesta löytyy jo vuodelta 1866 Jyväskylässä pidetystä yleisestä kansakoulukokouksesta, jossa nais- ja miesopettajille vaadittiin samaa palkkaa. Tosin sukupuolella oli vaikutusta myös opettajankoulutuksessa, sillä opettajaksi hyväksyttävän naisen tuli olla säätyläistaustainen ja miehen työväenluokkainen. (Wilkama 1938)
On myös muistettava, että lainsäädännöllä rajoitettiin naisten ansaintamahdollisuuksia, opiskelu- ja uravalintaa, omaisuutta ja ylipäätään päätösvaltaa oman elämänsä suhteen aina 1990-luvulle saakka!
Julkisen rahoituksen jakautuminen
Suomessa naiset muodostavat puolet työvoimasta ja näin ollen osallistuvat yhtä tunnollisesti verovarojen keräämiseen kuin miehetkin, mutta hyötyvätkö he yhtä suuresti julkisista varoista. Tarkastellessa julkisen rahoituksen yritystoiminnalle myöntämiä tukia huomataan, että selkeästi eniten tuetaan miesvaltaisia toimialoja. Esim. Länsi-Suomen tavoite 2 -ohjelman (EU:n ja kansallisen rahoituksen ohjelma) väliarvioinnissa todettiin, että 75% ohjelman tuesta suuntautui miesten hyväksi! Suomessa määrällisesti suurin tuki suunnataan teknologia- ja teollisuusaloille, jotka ovat hyvin miesvaltaisia. Vastaavasti tukia leikataan sosiaali- ja terveyspuolelta, jotka ovat naisvaltaisia aloja. Tämä tukee naisalojen pysymistä matalapalkkaisina, kun miesvaltaisille aloille tulvii rahaa, joka näkyy sitten myös korkeampina palkkoina.
Mitä pitää tehdä?

Suvaus - sukupuolivaikutusten arviointi
Suvaus on menetelmä, jonka avulla voidaan kartoittaa miten rahavirrat liikkuvat ja miten suunnitelmat ja päätökset todellisuudessa vaikuttavat eri ihmisryhmiin, erityisesti sukupuoliin. Menetelmää käyttämällä voidaan välttää tahaton eriarvoistaminen. (Teräs 2006)
Suvausta tehdään jo valtionhallinnossa mm. eri ministeriöiden budjetteihin ja sen käyttöä on aloitettu myös työehtosopimuksissa. Myös maakuntien, kaupunkien ja kuntien toimintaan tulisi suvaus ottaa peruskäytännöksi.
Linkit:
Tapio Bergholm (2005) Suomen säädeltyjen työmarkkinasuhteiden synty
Sisko Wilkama (1938) Naissivistyksen periaatteiden kehitys Suomessa 1840-1880-luvuilla
Länsi-Suomen tavoite 2 -ohjelman väliarviointi
Leena Teräs (2006) Sukupuolivaikutusten arvioinnin pikakurssi -materiaalit
kuvat & tekstit ©ged-scanning.com