- päivitetty 1.4.2006 -
pic005 | etusivu | tuotokset |
pic001 | index |
|yhteystiedot |
| Kuvat & teksti © Leena Teräs |
ged-scanning.com/leenateras/

Kirjoituksia vuosilta

Millainen on tyttö tai poika – sukupuolistereotypioiden vaikutus minäkäsitykseen ja tasa-arvoon
10.4.2005

Artikkeli on julkaistu WomenIT - Women in Industry and Technology - kehittämis-, koulutus- ja tutkimusprojektin julkaisussa ... keväällä 2005.

Millainen on tyttö tai poika – sukupuolistereotypioiden vaikutus minäkäsitykseen ja tasa-arvoon

Stereotypiat
Heti syntymässä - nykytekniikalla jo aikaisemminkin - määritellään lapselle sukupuoli. Lapsi kuuluu joko tyttöihin tai poikiin, ja tämä varmistetaan tarvittaessa kirurgisesti. Syntymästä alkaa myös kasvatus tytöksi tai pojaksi.

Yleisesti stereotypiat ovat mielikuvia ja yleistyksiä, joita kulttuurissamme liitetään erilaisiin ryhmiin. Stereotypiat toimivat havainnoinnin pohjana. Yleiskuva yksilöstä määritellään kohtalaisen kevein perustein, sillä ensi näkemältä on merkityksellistä, että yksilöstä voidaan määritellä ainakin kansallisuus, sukupuoli ja ikä.

Stereotypiat niputtavat piirteiltään ja ominaisuuksiltaan hyvinkin toisistaan poikkeavia yksilöitä yhden yleistävän mallin alle. Luokittelun perusteena voi olla kansallisuus, uskontokunta, poliittinen ideologia, maailmankatsomus, seksuaalinen suuntautuminen, ikä, sukupuoli, jne. Ryhmät siis muodostetaan tietyn piirteen perusteella. Ryhmittelyn tarkoituksena on kokonaiskuvan hallinta, mutta koska samalla ryhmään liitetään erilainen määrä muitakin mielikuvia ja määritteitä (joissa monesti on negatiivinen sävy), synnytetään stereotyyppinen suomalainen, lestadiolainen tai kommunisti.

Stereotypiat vaikuttavat eniten juuri silloin, kun kyseisen ryhmän jäseniin ei ole lainkaan tai on hyvin vähäisesti henkilökohtaista kosketusta. Stereotypiat pääsevät elämään voimakkaasti myös silloin, kun omia oletuksia kyseisestä ryhmästä ei kyseenalaisteta. Vuorovaikutuksessa muiden, jopa kyseiseen ryhmään kuuluvien kanssa, on mahdollista peilata omia mielikuvia ja oletuksia, ja epätodet voidaan havaita ja korjata. Tämä vaatii luonnollisesti halua ja kykyä itsekriittisyyteen. Stereotypioita siis käytetään kulttuurin muovaamana perustietona, joka kytkeytyy käyttöön aina silloin, kun havaintojen kohteesta ei tehdä tietoisia ja kriittisiä huomioita.

Stereotypioiden vaikutus minäkäsitykseen
Huolimatta siitä, että stereotypiat ovat yleistyksiä ja mielikuvia tietystä ryhmästä, niillä on myös suuri ohjaava voima. Koska olemme saman kasvatusperinteen kasvattamia, jaamme saman kulttuurikoodiston ja olemme siten omaksuneet yhteisesti kulttuurissamme vaikuttavat stereotypiat. Koska kasvamme vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa, omaksumme myös itseämme koskevat stereotypiat ja ne vaikuttavat persoonallisuuteemme varhaisesta vuorovaikutuksesta lähtien.

Ihmisen minäkäsitys muodostaa persoonallisuuden ytimen. Sen voidaan katsoa tarkoittavan käsitystä omasta itsestä: persoonallisuudesta, identiteetistä, kyvyistä, omista mahdollisuuksista, uskomuksista. Se voi sisältää ristiriitaisuuksia ja puutteitakin: oma minäkäsitys voi olla osittain toisenlainen kuin ympäristön havainnot; esim. oma ruumiinkuvasi voi olla ”sopiva”, mutta ympäristö pitää sinua lihavana. (Vuorovaikutuksen johdosta oman minäkäsityksesi sisältämä ruumiinkuva todennäköisesti lähestyy ympäristön käsitystä sinusta, mutta niinpä muuttuvat myös ulkonäköihanteet.) Temperamentin, joka määrittää yksilöllistä, ensisijaista reagoimistyyliä, katsotaan nykyään olevan ainoa biologisperustainen ja osittain periytyvä elementti persoonallisuudessamme. Kaikki muu muokkautunee vuorovaikutuksessa. Mitä ympäristömme arvostaa tai meiltä odottaa, sellaisiksi pyrimme tulemaan.

Sukupuolistereotypioiden vaikutus tytöksi/pojaksi kasvattamisessa
Kun lapsi syntyy, ei hänen lähipiirillään ole mitään tietoa uuden tulokkaan luonteesta, kyvyistä tai ominaisuuksista. Ainoa ”tieto” on hänen biologinen sukupuolensa: onko hänet ulkoisten sukupuolimerkkien perusteella määritelty kuuluvaksi tyttöihin vai poikiin.

Syntymän jälkeen aloittavat lapsi ja hänen lähipiirinsä pitkän toisiinsa tutustumisen ja yhteisen kommunikointitavan löytämisen prosessin. Alussa vuorovaikutus perustuu kosketuksiin, ääniin ja ilmeisiin sekä hoivaan ja huolenpitoon liittyviin toimintoihin. Lapsi alkaa oppia kommunikoinnin esitaitoja ja ympäristönsä hahmottamista. Vuorovaikutuksen myötä hänen persoonallisuutensa alkaa kehittyä, mutta hänen rajallinen ilmaisukykynsä jättää suuren tilan tulkinnoille.

Lähipiiri janoaa kosketusta lapseen ja pyrkii kasvattamaan ymmärrystään hänestä. Lasta siis malttamattomasti tulkitaan mielikuvien kautta: mikä on periytynyt keneltäkin, mutta myös, mikä on hänen sukupuolelleen tyypillistä toimintaa. Lapsi nähdään mielikuvien verhon läpi. Koska lapsi on täysin riippuvainen lähipiirinsä hoivasta ja huolenpidosta, alkaa hänen kehittyvä persoonallisuutensa vastata lähipiirin odotuksiin, ikään kuin varmistaakseen täten hoivan ja häneen kohdistuvan positiivisen huomion jatkumisen.

Samalla kun lapsi puetaan sukupuolelleen sopivan värisiin vaatteisiin (tytöt punaiseen ja pojat siniseen), häneen suunnataan odotuksia siitä, millainen tyttö tai poika hänestä kasvaa. Nämä odotukset ja tulkinnat perustuvat enemmän tai vähemmän kulttuurissamme vallalla oleviin sukupuolistereotypioihin, ja niinpä ne suuntaavat alusta alkaen vanhempien ja lähipiirin odotuksia lapsen suhteen. Koska sukupuolen stereotypiat on todettu olevan hyvin yhdenmukaisia länsimaissa, ympäristö kasvattaa sukupuoleen yllättävänkin johdonmukaisesti.

Sukupuoleen kasvattamista kutsutaan sukupuoleen sosiaalistamiseksi. Henkilökohtainen sukupuoli-identiteetti muodostuu kasvatusprosessissa, vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Jo muutaman vuoden ikäinen lapsi on omaksunut sukupuoliroolin, joka kertoo, mikä on tytölle soveliasta, mikä pojalle: mitkä ovat tyttöjen leluja, mitkä poikien, miten tytöt käyttäytyvät, miten pojat jne. Sukupuolirooli tukeutuu sukupuolistereotypioihin ja on siten myös kulttuurin tuotetta. Se muodostaa yksilön sukupuolen ”esityksen” ja subjektiivisen sukupuoli-identiteetin rungon. Siitä muodostuu pysyväisluonteinen pohja yksilön omaan minäkäsitykseen: miten minä esitän olevani tyttö tai poika.

Sukupuoleen sosiaalistaminen suuntaa ihmisen kykyjä ja kiinnostuksen kohteita, jopa estää niitä tulemasta esille. Erityisesti tämä on vaarana lapsuudessa ja nuoruudessa. Aikuisuudessa kerätyllä elämänkokemuksella voi olla sukupuolirooleja ja -stereotypioita purkava vaikutus: ihmisellä on mahdollisuus kokemuksensa myötä kartoittaa omia yksilöllisempiä piirteitään, ja siten hän kykenee nostamaan niitä esille ympäristön perinteisistä odotuksista huolimatta. Aivan täysi vapautuminen stereotypioiden vaikutuksesta tuskin on mahdollista, sillä ne ovat kaivertuneet tietoisuuteemme niin varhaisessa lapsuudessa.

Sukupuolisosialisaation yhteys tasa-arvoon
Sukupuolisosialisaation avulla myös ylläpidetään ja uusinnetaan vallitsevaa sukupuolten välistä epätasa-arvoa ja vinoutunutta vallan jakautumista. Yhteiskunnassamme on määriteltävissä sukupuolijärjestelmä, jonka peruselementteinä on sukupuolten kahtiajako erillisiin ja toisistaan poikkeaviin ryhmiin sekä näiden ryhmien välinen hierarkkinen suhde. Hierarkiassa asetetaan mies normiksi, jolloin maskuliiniseen elämänpiiriin kuuluvat asiat ovat yhteiskunnassamme arvostettuja ja tavoittelemisen arvoisia. Naisten toiminta-alueet ja työt sekä feminiinisyyteen liitetyt piirteet taas ovat vähemmän arvostettuja, ja nähdään ikään kuin luontevana, että niistä pyritään pois, kohti maskuliinista elämänpiiriä. Tämän katsotaan useasti olevan myös tasa-arvoisuuden tavoitteena: naistenkin tulisi toimia kuten miehet, tai tasa-arvoisuuden katsotaan toteutuneen, kun naiset siirtyvät miesten elämänpiiriin kuuluville alueille. Kun yksilö on omaksunut sukupuoli-identiteettinsä osaksi sukupuoliroolit, sen vastaisesti toimiminen voi tuntua lähes luonnottomalta. Sukupuolten eriarvoisuus aiheuttaa sen, että tytölle on kuitenkin hyväksytympää omaksua piirteitä ja käyttäytymisen malleja, jotka voidaan katsoa kuuluvaksi miesten elämänpiiriin. Ei ole ollenkaan harvinaista, että miesryhmässä toimiva nainen ”ylennetään” sukupuolestaan kehumalla ”sä oot hyvä jätkä”. Samaa ei voi tehdä naisvaltaisessa ryhmässä toimivalle miehelle. ”Sä oot hyvä muija”, ei ole miehelle kohteliaisuus. Tämä yksinkertainen esimerkki paljastaa selkeästi sukupuolten välisen hierarkian.

Sukupuolijärjestelmä sisältää sukupuolisopimuksen, jonka avulla jäsennetään joko avoimesti tai piiloisesti naisille ja miehille eri työt, arvot, vastuualueet ja velvoitteet. Tämä hallitsee sukupuolten välistä suhdetta ja muokkaa vahvasti sukupuolirooleja ja -stereotypioita. Sukupuolisopimus on muuntunut useasti viimeisen sadan vuoden aikana, lähinnä naisliikkeen vaatimusten myötä. 1800-luvun lopulla taisteltiin naisten äänioikeudesta ja oikeudesta yliopistokoulutukseen. Viimeaikaisempina muutoksina voidaan listata naisten määrän lisääntyminen taloudellisessa ja poliittisessa johdossa sekä muutokset miesten elämänpiirissä: isyyslomat, osallistuminen synnytyksiin, suurempi osallistuminen kotona tehtävään palkattomaan hoivatyöhön, laajentunut tunneilmaisu (”mies saa itkeä”), kriittinen miestutkimus jne. Nämä muutokset ovat heijastuneet myös sukupuolistereotypioihin.

Sukupuolijärjestelmä on kietoutunut taloudellisiin, yhteiskunnallisiin ja poliittisiin rakenteisiin. Nämä alueet ovat perinteisesti olleet miesten toiminnan aluetta ja siten rakentuneet miesten väliselle yhteistyölle. Näiden käytäntöjen rakentumisen aikana ei naisten osallistumista kodin ulkopuoliseen toimintaan edes nähty mahdolliseksi. Nykyäänkin yhteiskuntaan sopeutuminen edellyttää näiden rakenteiden ja käytäntöjen omaksumista. Koska sukupuolijärjestelmä on sisäänrakentunut yhteiskunnan eri ulottuvuuksien toimintatapoihin, on epätasa-arvoistavien käytäntöjen tunnistaminen ja siten myös epätasa-arvon kitkeminen vaikeaa.

Yleisempiä sukupuolistereotypioita
Yhteiskunnassa vallitseva sukupuolijärjestelmä vaikuttaa siihen, että yhteiskuntaan sosiaalistumisessa on sukupuolierityisiä piirteitä. Täten naisten ja miesten elämäntilanteet ja elämänpiirit muovautuvat prosessissa erilaisiksi. Tämä harhauttaa uskomaan, että alun alkaenkin naiset ja miehet muodostaisivat hyvin yhtenäisen, toisistaan vahvasti poikkeavan ryhmän. Sukupuolikategorian sisällä on kuitenkin enemmän moninaisuutta kuin sukupuolten välillä: naisia on pitkiä, lyhyitä, hoivaavia, teknisiä, voimakkaita, heikkoja, aggressiivisia, passiivisia jne. – ja aivan samoin on miehiäkin. Sukupuolet siis ovat toistensa kaltaisia kategorioita. Varmaksi erottavaksi tekijäksi voidaan nimetä ainoastaan sukupuolielinten erilaiset tehtävät. Itse asiassa on mahdotonta tietää, millainen olisi olemuksellinen nainen tai mies, jos lapset saisivat kasvaa ilman sukupuolistereotypioiden ohjaavaa vaikutusta heidän minäkäsitykseensä ja persoonallisuuteensa. Millaisia naisia ja miehiä heistä kasvaisi? Luultavasti moninaisuus olisi niin ilmeistä, että nykyiset sukupuolistereotypiat näyttäytyisivät naurettavilta. Sehän on tilanne todellisuudessa jo nyt. On siis mahdoton määritellä, mikä on ”luonnollista” naisille/tytöille tai miehille/pojille. Voidaan ainoastaan sanoa, että jokin piirre, ominaisuus, käyttäytymisen tapa istuu luontevasti yleiseen mielikuvaan kyseisestä sukupuolesta eli naisen/miehen stereotypiaan.

feminiiniset stereotypiat maskuliiniset stereotypiat
vaaleanpunainen, kirkkaat värit sininen, tummat värit
pukeutuu hameeseen, korkeakorkoiset kengät pukeutuu housuihin, matalakantaiset kengät
pitkä tukka lyhyt tukka
meikkaa, pitää huolta ulkonäöstään ulkonäöstä huolehtiminen ei saa olla kovin tärkeää
laiha (isot rinnat), pieni lihaksikas, iso
harrastaa ratsastusta, aerobic’iä osallistuu kilpailuhenkisiin joukkueurheilu-lajeihin
shoppailee mielellään inhoaa shoppailua
tappelee repimällä hiuksista nauttii nyrkkitappelusta
juoruilee puhuu asiaa
puhuu selän takana puhuu suoraan päin naamaa
syö suruunsa juo suruunsa
ei nauti seksistä nauttii seksistä
tunteet ylikorostuneet tunteiden ilmaiseminen vaikeaa
haluaa naimisiin ei halua naimisiin
haluaa perustaa perheen haluaa rakentaa uraa
on kiinnostunut ulkonäöstään on kiinnostunut autonsa ulkonäöstä
(miespuolisten) pop- ja elokuvatähtien ”palvonta” teknisten laitteiden ominaisuuksien ”palvonta”
hoivavastuu talousvastuu, päätösvalta
ei osaa toimia ryhmässä osaa toimia ryhmässä
uhrautuvainen, ottaa muut huomioon, asettaa muiden tarpeet omiensa edelle itsekäs, ei ajattele muita
ahkera älykäs
hyvä kielissä hyvä matematiikassa ja fysiikassa
argumentoi tunneperäisesti argumentoi rationaalisesti
tekstiilityö tekninen työ
varovainen rohkea
kiltti villi
arka aggressiivinen
antaa myöten ottaa tilaa
lapsena
leikkii nukeilla, leikkii kotia leikkii autoilla, rakennuspalikoilla, pelaa tietokonepelejä, (nyk. leikkii myös nukeilla)
nuket hellyttäviä vauvoja, eläimiä tai aikuisen näköisiä barbeja nuket väkivaltaisia ”supersankareita”

Sukupuolistereotypioita käytetäänkin arjessa sukupuolen esittämisen vaativassa lajissa. Nainen todistaa olevansa nainen mm. korostamalla ulkonäköään feminiinisyyteen liitetyillä sukupuolistereotypioilla kuten hameella (värikoodisto: pastellisävyt ja kirkkaat värit), korkokengillä, meikkauksella, koruilla, pitkillä hiuksilla ja käyttäytymällä kuin feminiiniseen stereotypiaan kuuluu. Vastaavasti mies kertoo maskuliinisuudestaan tummasävyisillä vaatteilla (usein tumman sininen), jalassa on housut ja matalat kengät, ei meikkausta, koruina vain vihkisormukset, lyhyet hiukset. Opittu seuraa läpi elämän: jo vauvan sukupuolen voi päätellä vaatetuksen väristä, ja aikuisenakin miehinen mies käyttää punaista vain hirvimetsällä ja pikkujouluissa.

Koulu sukupuolisosialisaation ylläpitäjänä
Kodin ohella koulun on todettu olevan eräs vahvimmin sukupuolistereotypioita uusintavista instituutioista. Koulun näennäinen sukupuolineutraalius, ”sukupuolella ei ole väliä vaan kohtelemme kaikkia samalla tavalla”, käytännössä usein pitää sisällään vanhakantaisia asenteita tyttöjä ja poikia kohtaan. Tämä näyttäytyy perinteisinä, sukupuolen mukaisina kasvatustavoitteina. Peruskoulun alaluokilla poikien voimakkuutta ja fyysistä voimaa suhteessa tyttöihin rakennetaan siten, että pojat määrätään aina töihin, kun vaaditaan ”voimaa” (esim. kannetaan juhlasaliin tuoleja). Tämä siitä huolimatta, että alaluokilla yleensä tytöt ovat päätä pidempiä poikia ja voimaakin löytyy sen mukaisesti. Tytöiltä vastaavasti odotetaan useasti jälkien siivoamista ja vastuullisuutta. Tämä ilmenee siten, että heiltä edellytetään esim. luokkahuoneen työrauhasta huolehtimista. Häirikköpoika edelleenkin istutetaan hyväkäytöksisen tytön viereen, eikä uhrata ajatustakaan sille, mitä tytön työrauhalle tapahtuu. Tytön koulumenetystä vähätellään nimeämällä se ahkeruudeksi ja opettajan mielistelyksi; menestyvä poika taas on älykäs, selvä tiedemiestyyppi. Poikien menestymättömyys on koulun vika, yleensä naisistuneen opettajakunnan, ja oikeastaan ihan terve ja kannatettava pojan (miehekäs?) reaktio tyttömäiseksi nimiteltyä koulua vastaan.

Luokkahuoneen käytännöistä on tehty paljon tasokasta tutkimusta, mm. miten tyttöjen osaamista arvioidaan ja selitetään verrattuna poikien osaamiseen, miten pojille sallitaan isomman tilan ottaminen ja laajempi liikkuminen sekä äänenkäyttö, miten huomio jakautuu sukupuolen mukaisesti, miten sukupuoli vaikuttaa arvostelussa, oppimateriaalien sukupuolittuneet sisällöt jne. Yllättävää tässä on se, miten hitaasti koulun käytäntöjä suostutaan muuttamaan. Toivottavaa olisi, että vähintään opettajankoulutus tarttuisi asiaan ja alkaisi kriittisesti arvioida koulukäytäntöihin pesiytynyttä myyttiä sukupuolineutraaliudesta. Tulevat opettajat voisivat toimia tässäkin asiassa muutosagentteina, saatuaan työvälineitä siihen, miten muuttaa koulussa vallalla oleva sukupuolten erilainen kohtelu ja arvostaminen.

Sukupuolten välinen hierarkkinen suhde näyttäytyy koulumaailmassa selkeimmin tyttöihin/naisiin kohdistuvana seksuaalisena häirintänä. Viimeistään murrosiässä alkaa tyttöihin kohdistua huomauttelua ulkonäöstä, ”huorittelua”, kopelointia jne. Tämä näyttää tulevan säännönmukaisesti esille myös koulumuistoissa. Jos itse säästyikin tältä kokemukselta, jokainen muistaa kouluvuosiltaan jonkun tytön, joka joutui tällaisen jahdin kohteeksi. Ilmiö näyttää olevan niin yleinen, että se kuuluu osana tyttösosialisaatioon (so. tytöksi kasvattamiseen), on ehkä jopa sen ydin. Häirinnän avulla osoitetaan tytölle hänen ”paikkansa”: tytön tulee väistää ja antaa pojalle tämän haluama tila. Tytön on opittava, että hän on vähempiarvoinen suhteessa poikiin ja miehiin. Samaa käytäntöä pyritään toisinaan kohdistamaan myös naisopettajiin, jopa siten, että poikaoppilaat pyrkivät häirinnällä osoittamaan valtaansa opettajan ylitse. Kyseessä on siis sukupuolten välisen hierarkian todentaminen vallankäytön avulla. Opettajalle tilanteen ratkaisu piilee siinä, että hän tunnistaa ilmiön vallanosoituksen yritykseksi, ja käyttää omaa aikuisen ja opettajan arvovaltaansa torjuakseen yrityksen. Tytön kohdalla tilanne on ongelmallisempi. Merkittävää on se, miten aikuiset suhtautuvat tytön tilanteeseen koulussa ja kotona. Tuomitaanko häirintä vääränä, vai vähätelläänkö sitä, jopa väitetään sen olevan osoitusta ”tykkäämisestä”? Jos kyse olisi aikuisten työpaikalla tapahtuneesta häirinnästä, häiritsijä joutuisi lain mukaisesti edesvastuuseen ja häiritsevä toiminta kiellettäisiin. Häirinnän kohteeksi joutunut tyttö, sen sijaan, saa harvoin tukea sille, että häneen kohdistettu toiminta on väärin ja se pitäisi lopettaa, ja tekijät pitäisi asettaa vastuuseen teostaan. Pikemminkin, tuen puutteessa, syytökset kääntyvät tyttöä itseään vastaan ja aiheuttavat hänelle elinikäisen häpeän tunteen. Selviytymisstrategianaan tyttö voi myös lähteä myötäilemään kiusaajiaan (ja välinpitämätöntä ympäristöään) siten, että hän alkaa käyttäytyä ylikorostuneesti feminiinisten stereotypioiden mukaisesti. Hän siis alkaa toteuttaa sitä, mitä häneltä näytetään odotettavan. Seksuaalista häirintää kohdistuu siis niin oppilaisiin kuin opettajiinkin, ja myös tekijöinä ovat niin oppilaat kuin opettajatkin. Vaikka kyseessä on yleisestikin kasvava ilmiö (Tasa-arvobarometri 2004), on se yksi koulumaailman tabuista, jota on vasta viime vuosina alettu nostaa tutkimuksen ja sitä kautta myös keskustelun kohteeksi. Todennäköisesti koulumaailmassa vallalla oleva perinteisten sukupuoliroolien korostaminen sekä tyttöihin kohdistuva seksuaalinen häirintä erityisesti, vahvistavat tyttöjen ammatinvalinnan suuntautumista perinteisille naisten aloille.

Muutoksen tekijät
Sukupuolistereotypiat ovat ongelmallisia siksi, että ne eriarvoistavat. Jos toisen ihmisen katsotaan olevan vähempiarvoinen vain sukupuolensa vuoksi, se ei ole oikeudenmukaista. Eriarvoisuus houkuttelee vallankäyttöön, ja se aiheuttaa sukupuolten välille konflikteja. Stereotypiat kaventavat yksilön potentiaaleja, kykyjä ja kiinnostuksen kohteita sekä suuntaavat ja rajaavat vahvasti niitä toiminnan kenttiä, joita hän näkee itselleen edes mahdollisina. Sukupuolten elämänpiirien erillään pitämisellä aiheutetaan tarpeettomasti yksilöille sopeutumisongelmia sukupuolensa mukaiseen rooliin sekä sukupuolten väliseen yhteistyöhön. Toisaalta taas roolirajojen rikkojilta vaaditaan useasti kohtuutonta sopeutumista mm. yhteisöihin, joissa hän on ainoa sukupuolensa edustaja.

Sukupuolisosialisaatio eli sukupuoleen kasvattaminen pitää sisällään epätasa-arvoa ylläpitäviä piirteitä. Kun poikaa kasvatetaan mieheksi, maskuliinisuus rakennetaan ja sitä todistetaan feminiinisyyden vähättelyllä ja sillä uhkailulla. Kun miehet kannustavat toisiaan parempiin suorituksiin pallokentällä, he huutavat: ”Tehän pelaatte kuin akat!” Tai jos halutaan korostaa suorituksen vaativuutta, sanotaan: ”Tämä ei olekaan mitään neitien touhua.” Maskuliininen identiteetti siis tällaisissa tapauksissa pitää sisällään käsityksen naissukupuolen alempiarvoisuudesta, joten miehen suurin uhka on tulla verratuksi naiseen. Kysymys kuuluukin, mahdollistaako tällainen kasvatuskulttuuri aitoa sukupuolten tasa-arvoa, vai muodostuuko siitä sen toteutumisen suurin este? Pojan kasvuprosessia mieheksi täytyy voida muuttaa. Maskuliinisuuden täytyy olla jotakin muuta kuin feminiinisyyden vähättelyä.

Sukupuolten tasa-arvon lisäämisessä on tilaa niin naisten kuin miestenkin huomioimiselle. Naisten aseman parantaminen ei ole miehiltä pois, samoin kuin tasa-arvo ei ole vain naisten asia. Tasa-arvossa ei ole kyse vain naisten aseman parantamisesta. Tasa-arvoistuminen kaiken kaikkiaan hyödyttää yhteiskunnan jäseniä monin tavoin. Esimerkiksi työpaikkojen tasa-arvosuunnitelmien avulla, voidaan työpaikka tehdä viihtyisämmäksi ja motivoivammaksi ympäristöksi kaikille. Työn joustavuutta elämäntilanteiden mukaan (esim. vanhemmuus) voidaan lisätä. Ura- ja palkkakehitystä sekä vuorovaikutustilanteisiin piiloutuvia konflikteja voidaan kartoittaa ja löytää niihin uusia, yhteisesti hyväksyttyjä toimintamalleja. Tämän hetkinen sukupuolten välinen epätasa-arvon tila aiheuttaa väistämättä jatkuvia ristiriitoja, havaitaan ne tai jätetään huomiotta. Ratkaisematon konflikti näkyy työn tehokkuuden ja luovuuden vähenemisenä. Se on inhimillisten resurssien väärinkäyttöä ja piittaamattomuutta yksilöiden hyvinvoinnista. Jos epätasa-arvoisuutta ei nosteta kollektiivisesti työlistalle, jätetään se hiertämään yksilöiden väliseen vuorovaikutukseen ja samalla annetaan tuki pohjattomalle vallankäytölle. Useasti tämä tarkoittaa sitä, että se jätetään naisten kestettäväksi.

Se, mitä arjessamme pystymme tekemään estääksemme sukupuolistereotypioiden jyräämisen ja epätasa-arvoisuuden uusiutumisen, on omien ajatustemme, oletustemme ja toimintatapojemme altistaminen kriittiselle tarkastelulle. Olemme kuitenkin kaikki omaksuneet nämä stereotypiat, ja ainoa keino niiden tunnistamiseen on niiden esiin nostaminen ja siten niiden paikkansapitävyyden arvioiminen. Käytäntöjen muuttaminen tasa-arvoisemmiksi edellyttää kaikilta toimijoilta sukupuolisensitiivisyyttä eli tiedostamista sukupuolten erilaisesta kohtelusta ja arvostuksesta. Vallalla olevien käytäntöjen kartoitus on usein hyvä tapa nostaa keskusteluun useita toiminnan alueita, joita mahdollisesti ei aikaisemmin ole koskaan kollektiivisesti käsiteltykään. Keskusteluiden avulla niihin monesti saadaan monimuotoisempi näkökulma, jolloin käytäntöjä voidaan muuttaa paremmin yhteisön jäseniä palveleviksi. Tasa-arvo syntyy tekemällä, samoin kuin epätasa-arvo syntyy vain tekemällä. Kumpikaan tila ei ole pysyvä, joten tässä on myös muutoksen tekemisen mahdollisuus. Tasa-arvoa voidaan lisätä muuttamalla ajattelu- ja toimintatapoja tasa-arvoisempaan suuntaan.

Sukupuolen problematiikan tiedostamisen ja tunnistamisen tueksi on olemassa jo paljon tutkimusta ja kirjallisuutta. Koulussa, lasten ja henkilökunnan kanssa, voidaan sukupuolistereotypioita ja –rooleja tarkastella, ja siten myös purkaa, esimerkiksi draaman avulla. Koulussa voidaan valikoiden toteuttaa myös yhden sukupuolen opetusryhmiä, jolloin esimerkiksi tyttöluokassa mahdollistuu parempi työrauha, opettajan huomion tasaisempi jakautuminen sekä sukupuolten eriarvoistavan kohtelun poissulkeminen. Sukupuoliperusteinen eriyttäminen on paikallaan myös oppiaineissa, joissa toinen sukupuoli on saanut vahvemman aseman; esimerkiksi pojille tuleva hyöty teknisistä töistä fysiikan opiskelussa kompensoidaan pitämällä tytöille omia fysiikan ja teknisen työn yhteistunteja. Samanaikaisesti poikaryhmälle opetetaan ”vastuullista teknologiaa” tai hoivaa ja huolenpitoa toisista. Luokkahuoneessa voidaan ottaa käyttöön tasa-arvoisen toiminnan periaatteita, joiden avulla karsitaan yleisimmät eriarvoistavat käytännöt. Koulun tilojen käyttöä voidaan tarkastella sukupuoliherkästi: kuka käyttää yhteisiä tiloja, kuka pitää niistä huolta, onko käytössä huomattavissa jakautumista sukupuolen mukaisesti (esim. pojat valtaavat suuren osan piha-alueestaan pallon potkimiseen). Luokkahuoneen käytäntöjä tulee tarkastella kriittisesti, ja huomiota tulee kiinnittää niihin toimintatapoihin, joiden avulla sukupuolia kohdellaan eri tavoin. Tulee havainnoida niitä tilanteita, jolloin Terhi ei enää olekaan vain Terhi, vaan hän on Terhi-niminen tyttö. Miksi sukupuoli nousi merkitykselliseksi? Mitä sillä tavoitellaan tai selitetään? Tässä listattuna vain joitakin esimerkkejä muutoksenteon välineistä. Näistä on tarkemmat esittelyt toisaalla tässä julkaisussa.

Lopuksi
Sadassa vuodessa on jo paljon muutosta tapahtunut. Nykyään kaupunkien katukuvassa näkyy useasti nuoria miehiä työntämässä lastenvaunuja, ja moni nainen mielellään palaa työelämään, jos lapsen isä ottaa isyyslomaa. Miehet saavat itkeä kadottamatta uskottavuuttaan miehinä, ja tytöt harrastavat katuväkivaltaa. Jotkut ilmiöt ja sukupuolirooleista vapautumisen tavat ovat luonnollisesti suositeltavampia kuin toiset, mutta yhtä kaikki ne kielivät siitä, että sukupuolistereotypiat, jos eivät aivan purkaudu niin, ovat ainakin liikkeessä.

Tasa-arvoisuuden vaatimus perustuu oikeudenmukaisuudelle. Tästä syystä sen luulisi olevan kaikkien ajattelevien ja tiedostavien ihmisten tavoite. Suomella on hyvä pohja tavoitella tasa-arvoisuutta. Kansainvälisissä kouluvertailuissa suomalainen koulumaailma näyttäytyy tasa-arvoisena. Oma kansallinen tutkimuksemme nostaa tosin esiin monia kehittämisen tarpeita kuin myös uhkakuvia, kuten alueellisen epätasa-arvoisuuden. 1990-luvun taloudellinen lama ja sen myötä toteutetut koulujen resurssien leikkaukset eivät vielä hälyttävällä tavalla näy suomalaisten pärjäämisessä maailmalla, mutta se näkyy jo meidän pärjäämisessämme arjessamme. Opettajakunnan väsymisestä on puhuttu paljon, samoin vaatimusten kasvusta. Kun koulujen vapautta laatia omia opetussuunnitelmiaan lisättiin, laskettiin samalla myös uusi eriarvoistavuuden siemen. Kaikissa kunnissa ja kouluissa ei ole ollut varaa vastata vapauteen. Koulujen toiminnalle tulisi palauttaa ennen taloudellista lamaa ollut tukitaso: riittävästi resursseja, pienemmät luokkakoot, opettajien jatkokoulutus mahdolliseksi, palkkakehityksen korjaaminen, ja koulujen tulisi ottaa käyttöön koulukohtaiset tasa-arvosuunnitelmat koulun toiminnan kehittämisen työvälineinä.

Kasvatukseen ei ole oikeaa tai väärää vastausta tai oppia. Suositeltavaa on kuitenkin, että kasvattaja tiedostaa olettavansa ja odottavansa lapselta tietynlaista käyttäytymistä sekä tulkitsevansa lapsen käyttäytymistä näiden ennakkoasenteiden lävitse. On tärkeää kyseenalaistaa näiden oletusten ja asenteiden oikeudenmukaisuus lasta kohtaan. Lapsessa oleva kykyjen ja taitojen potentiaalin ilmeneminen on riippuvainen ympäristön asenteista ja odotuksista. Lapsen oman persoonallisuuden löytämistä tukeva kasvatus mahdollistaa lapselle hänen kapasiteettinsa kokonaisvaltaisen kehittymisen ja käyttöönottamisen. Sukupuolistereotypiat, kaikkien muiden stereotypioiden tavoin, kaventavat lapsen mahdollisuuksia kukoistaa kaikella kapasiteetillaan.

 

Sukupuoleen pohjautuvaa työelämän jakoa purkamassa
9.4.2005

Artikkeli on julkaistu Oulun yliopiston henkilökuntalehdessä Aktuumissa keväällä 2005. Se on kirjoitettu yhteistyössä Mervi Heikkisen ja Kristiina Brunilan kanssa, jotka toimivat "Segregaation purku työmarkkinoilla" -projektissa projektitutkijoina ja itse toimin projektisuunnittelijana.

Sukupuoleen pohjautuvaa työelämän jakoa purkamassa

Suomalainen työelämä on vahvasti segregoitunut eli jakautunut sukupuolen perusteella naisten ja miesten ammatteihin ja aloihin. Euroopan unionissa olemme näiltä osin niittäneet kyseenalaista kunniaa (Suomelle on annettu useita huomautuksia työelämän voimakkaasta segregoitumisesta). Segregaation purkamiseen tähtääviä tasa-arvohankkeita on kuitenkin toteutettu Suomessa runsaasti.

Oulun yliopistossa toteutettiin Equal yhteisöaloiteohjelmaan liittyen tutkimusprojekti, jossa tarkasteltiin kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana toteutettuja tasa-arvohankkeita. Huolimatta vuosikymmenten kehittämistyöstä, yhteiskunnallinen tilanne ei ole oleellisesti muuttunut parempaan, so. tasa-arvon esteet eivät ole poistuneet. Tutkimusprojektin tavoitteeksi asetettiinkin tutkia tekijöitä, jotka edistävät ja toisaalta hidastavat (jopa estävät) hankkeiden aikana tehtyä kehittämistyötä vakiintumasta osaksi arkisia toimintamalleja ja siten tasa-arvon lisääntymistä. Tutkimusprojektin tuotoksena julkaistiin opas Monimutkaista mutta mahdollista, jossa summattiin tutkimuksen tulosten perusteella tasa-arvoprojektien toimijoille käytännöllisiä ratkaisuja siihen, mitä tasa-arvoprojekteja suunniteltaessa ja toteutettaessa tulisi ottaa huomioon ja ennen kaikkea miten projektin aikana tehty kehittämistyö jäisi elämään.

Sukupuolineutraliudesta sukupuolen merkityksen tiedostamiseen
Useiden vuosikymmenten aikana tapahtuneen projektitoiminnan opetus on ollut se, että sukupuolten välisen tasa-arvon toteutuminen ja siihen liittyen työelämän segregaation purkaminen vaatii sukupuolen problematiikan avaamista ja sukupuolelle annettujen merkitysten vaikutuksien ymmärtämistä sekä sukupuolten eriarvoisen kohtelun näkyväksi tekemistä. Pelkkä eri alojen vetovoiman lisääminen ei ole osoittautunut riittäväksi toimenpiteeksi.

Suomessa tasa-arvolla on pitkään tarkoitettu sukupuolineutraliutta eli toimintamallia, jossa sukupuolella ei katsota olevan merkitystä. Näin tehtiin esimerkiksi peruskoulu-uudistuksessa 1970-luvulla, jossa nimenomaan haettiin tasa-arvoista koulumallia. Useiden vuosikymmenten aikana tehty tutkimus on osoittanut, että sukupuolineutralius-strategia ei ole lisännyt sukupuolten välistä tasa-arvoa. Pikemminkin peruskoulu on kunnostautunut perinteisen sukupuolisosialisaation uusintajana ohjaamalla oppilaita sukupuolen perusteella eri toiminnan alueelle. Tästä esimerkkeinä mm. käsityöjako tekstiili- ja teknisiin töihin, liikunnan jakaminen sukupuolen perusteella. Oppilaita myös ohjataan ja tuetaan sukupuolen mukaisesti joko matemaattis-luonnontieteellisten oppiaineiden pariin tai vastaavasti kielenopiskeluun. Näiden lisäksi tapahtuu paljon sukupuolen mukaista jakoa koululuokan arjessa: millaisia kysymyksiä opettaja kysyy oppilaan sukupuolen perusteella, miten äänen ja fyysisen tilan käytössä on havaittavissa sukupuolten välisiä eroja jne. Työelämä on jatkoa kasvatusorganisaatioissa tapahtuvalle perinteiselle sukupuolisosialisaatiolle: työelämässä se näkyy sukupuolen mukaisena jakona nais- ja miesvaltaisiin aloihin ja ammatteihin sekä erilaisena ura- ja palkkakehityksenä.

Sukupuolikäsitys, jossa naiset ja miehet nähdään kahtena, olemuksellisesti erilaisina olentoina, johtaa helposti ryhmien keskinäiseen vertailuun ja vastakkainasetteluun. Nykyisin vallalla olevan käsityksen mukaisesti naiset ja miehet ovat toisistaan poikkeavia ja toisiaan täydentäviä ryhmiä, joilla on sukupuolen perusteella myös erilaiset taipumukset ja kiinnostuksen kohteet. Puhutaan usein ”luonnollisuudesta”: esim. hoivaaminen liitetään naisiin. Harvemmin kuitenkaan luonnollisiksi nimettyjä ominaisuuksia voidaan oikeasti liittää biologiaan, vaan useimmiten on kysymys
kyseisessä kulttuurissa vallalla olevien sukupuolten välisen työnjaon (roolit) heijastumasta, jonka perusteella tehdään oletus henkilön ominaisuuksista ja kiinnostusten kohteista. Sukupuoliroolit ovat kuitenkin muuttuvia: hoivaaminen on nykymiehelle hyväksytympää kuin koskaan aikaisemmin historiassa. Tasa-arvon kannalla sukupuolten näkeminen sisäisesti yhtenäisinä, mutta toisistaan voimakkaasti eroavina ryhminä on ongelmallista myös siitä syystä, että miehiin liitetyt ominaisuudet nähdään yhteiskunnassamme arvokkaampina kuin naisiin liitetyt. Tämä on näkynyt vuosikymmeniä esimerkiksi palkkaerossa naisten ja miesten välillä .

Työelämän tasa-arvoistumisen hyödyt
Länsimaiden muuttuessa tietoyhteiskunniksi, korostuu työntekijöiden osaaminen niin palvelujen tuottajina kuin tietotyöläisinä. Koska työntekijästä on tullut organisaation arvokkain pääoma, kannattaa viihtyvyyteen ja motivoitumiseen panostaa. Tasa-arvoinen työyhteisö on myös oikeudenmukainen.

Sukupuolen näkyväksi tekeminen organisaatiossa, estää sukupuoleen liitettyjen, useasti tiedostamattomien oletusten perusteella toimimisen. Kaikki naiset kun eivät ole samanlaisia, niin kuin eivät miehetkään. Vakiintuneita toimintatapoja tulee analysoida kriittisesti. Siten paljastuu niihin kätkeytyneet epätasa-arvoistavat toimintamallit sekä sukupuolen perusteella tehdyt oletukset.

Ansiotyön ja muun elämän yhteensovittamisen kysymykset ovat nousseet erääksi merkittäväksi työelämän tasa-arvoistumisen mittareista. Määräaikaiset työsuhteet ovat yleisiä ”hedelmällisessä” iässä olevien naisten kohdalla ja vanhemmuuden kustannukset rasittavat suuresti naisvaltaisia aloja. Mikäli kaikki työnantajat osallistuisivat vanhemmuuden kustannusten jakautumiseen ja lisäksi isät pitäisivät enenevässä määrin kiinni lakisääteisestä oikeudestaan isyyslomaan, voitaisiin eri alojen tuottavuuttakin arvioida uudelleen. Nyt naisvaltaisia aloja nimetään matalan tuottavuuden aloiksi suotta.

Vuoden 2005 alussa uudistunut tasa-arvolaki velvoittaa yli 30 henkilöä työllistäviä yrityksiä tekemään tasa-arvosuunnitelman sanktion uhalla. Suunnitelmaan tulee sisältyä tasa-arvon kehittymisen seuranta ja vuosittainen suunnitelman tarkistus. Tämän avulla voidaan työelämän muutosta oikeudenmukaisempaan suuntaan tukea. Tasa-arvo on meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi.